Rock Camp valloitti maagisen Islannin - jatkoa seuraa ensi syksynä

Rock Campin historian ensimmäinen kansainvälinen musiikkileiri järjestettiin maagisessa ja upeassa Islannissa, Egilsstaðirin kaupungissa, maaliskuun kolmannella viikolla. Opetushallituksen ja Euroopan Unionin Erasmus+-ohjelman kautta toteutettu matkan myötä Rock Campin valmentajat Kari Olli (Pressure Points, Thyrargo), Vesa Ranta (Sentenced, Cemetery Skyline), Mika Lammassaari (Mors Subita), Lauri Tuohimaa (For My Pain, Charon) sekä yhdistyksen primus motor Satu Haveri kävivät vetämässä musiikkileirin yli 20 innokkaalle islantilaisnuorelle.

Leiripäivät sisälsivät yhteissoittoa sekä pienryhmäopetusta kitarassa ja laulussa.

– Keskustelimme, millaista on olla bändissä ja minkälaisia asioita yhteissoittoon ja esiintymiseen liittyy. Käytiin läpi äänitykseen ja studiotyöskentelyyn liittyviä perusasioita. Tutustuttiin myös soittimien anatomiaan, säätöihin ja huoltoon. Kävimme mahtavia keskusteluja nuorten kanssa niin musiikista kuin elämästä ylipäätään. Totesimme, että musiikki on yhteinen kieli ja hyvä tapa luoda uusia ystävyyssuhteita. Korostimme yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sitä, että kaikki saavat olla turvallisessa ympäristössä juuri sellaisia kuin ovat, Rock Camp -valmentaja Kari Olli kertoo.

– Nuorten ryhmä koostui musiikillisesti lähtökohdiltaan hyvin erilaisista henkilöistä. Oli pari lähes valmista bändiä, joilla oli jo aiempaa esiintymiskokemusta, muutama bändisoitosta kiinnostunut, ja mahtuipa joukkoon niitäkin, jotka nauttivat ennemmin harjoittelusta itsekseen, Olli lisää.

Leirirupeama summattiin Rock Campin kotimaassa toteutettujen leirin tapaan loppukonsertin merkeissä. Leirillä muodostetut kokoonpanot pääsivät soittamaan toisilleen harjoittelemiaan kappaleita ja saivat arvokasta kokemusta musiikin esittämisestä yhdessä.

– Oli aivan älyttömän hienoa, että usealla nuorella oli esitettäväksi omia sävellyksiä. Oman tiimin kesken raapaistiin nuorille vielä parit lainabiisit ja innostunut, vastaanottavainen tunnelma jatkui leirin loppuun asti. Huikea reissu. Hienoja kohtaamisia, mahtavat kollegat ja upea luonto ympärillä. Pariin otteeseen tuli melkein tippa linssiin, Kari Olli iloitsee.

Rock Campin Islanti-yhteistyö juontaa marraskuussa 2025 Helsingissä järjestettyyn Opetusministeriön ja Opetushallituksen Nordic Thematic -seminaariin.

– Tapasin seminaarissa monia nuorisoalan toimijoita, joista yksi oli Hildur Bergsdóttir Islannista. Meillä synkkasi heti. Hildur sanoi, että ”Satu, tule tiimisi kanssa Islantiin”, Haveri kertoo.

– Sanoja ei ole kuvaamaan, miten kiitollisia olemme tästä kokemuksesta. Islantilaiset ovat todella ystävällisiä ihmisiä. Heidän elämänasenteensa, huolenpitonsa ja aitoutensa ovat sydämellisiä. Saimme huikeaa palautetta, ja yhteistyömme jatkuu, Haveri lisää.

Toden totta, Rock Camp saa ryhmän islantilaisia nuoria vieraakseen jo tulevana syksynä.

– Jatkosuunnitelmia seuraavan leirikokonaisuuden toteuttamiseksi Islantiin on jo myös vireillä, Haveri sanoo.

Teksti: Jaakko Silvast